Itsensä johtaminen Archive

LEAN on assistentin tehokkain kiireentappoase

Avokonttorissa tapahtuvat jatkuvat keskeytykset. Viikoittaiset palaverit, joista puuttuu selkeä agenda. Jatkuva multitasking ja työpöydälle kasaantuvat paperi- ja muistilappupinot. Kiire, palaverikierre ja monien työtehtävien tekeminen samaan aikaan on varmasti tuttua joka työpaikassa. Hulinan keskellä aamulla aloitettu työtehtävä on helposti tekemättä vielä iltapäivälläkin. Kiirepyörteen keskelle joutuvat yleensä erityisesti assistentit ja sihteerit, joiden työnkuva on usein laajempi

Henkilöstön vahvuuksien tunnistamisen ja tukemisen taito on opittavissa

Jos kiinnostut luettuasi alla olevan tarinan, olet ottanut jo ensimmäisen askeleen kohti henkilöstösi koko potentiaalin hyödyntämistä, tietää kokenut työyhteisövalmentaja Laura Elo Cambiare Oy:stä. Me olemme työkaverini kanssa hyviä työntekijöitä ja hyviä työkavereita. Työkaverini on järjestelmällinen. Hänen työpöytänsä on aina järjestyksessä. Kaikki hänen paperinsa ovat siisteissä pinoissa ja tarvittaessa ne kulkeutuvat hänen salkussaan olevaan pahvikansioon.

Työelämä on persoonapeliä, jossa ihmisten erilaisuus on sekä menestystekijä että kompastuskivi

Parhaimmillaan työyhteisö on toimiva yhdistelmä erilaisia kykyjä, persoonia ja viestintätapoja. Pahimmillaan se on ristiriidoille altis ryhmä, joka ei kykene rakentavaan tiimityöskentelyyn. Haasteiden keskiössä ovat usein ihmisten erilaiset vuorovaikutus- ja toimintatavat. Ongelmat ilmenevät erityisesti työyhteisöjen kolmessa tiukassa kohdassa – tiimityössä, palautteen antamisessa ja vastaanottamisessa sekä ristiriitatilanteissa. Tiimityö – Kun jokainen haluaa saada näkemyksensä läpi Harvalla

Stressi – hyvä renki, huono isäntä

Positiivisimmillaan stressi stimuloi aivojamme, panee meidät liikkeelle ja sparraa huippusuoritukseen. Automaattisen stressireaktiomme ansiosta olemme selvinneet myös lajina evoluution saatossa.  Reaktiokyky on edelleen tarpeellinen, mutta eri syistä kuin luolamiehelle: se varoittaa meidän olevan kuormittamassa itseämme liikaa ja joutumassa siten vaaraan menettää työkykymme, jopa terveytemme. Toisaalta stressistä voi myös nauttia: sopiva paine on hyvästä, koska se saa

Assistentti – työpaikan joustava jonglööri

Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin assistentin tärkeimpiä tehtäviä oli mm. kopiointi, faksien lähettäminen, arkistointi mappeihin ja kahvin keitto. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: assistentin oletetaan edelleen tietävän kaikki asiat, joten häneltä voi kysyä ihan mitä vain! Siksi häntä voi itseoikeutetusti kutsua työpaikan joustavaksi jonglööriksi. Monipuolinen avustavien töiden koordinointi ja muiden työntekijöiden sekä johtajien